keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Pitopalvelun etsintää Etelä-Pohjanmaalla!


Hyvissä ajoin viime vuoden puolella kilpailutimme ison joukon pitopalveluita Seinäjoelta ja lähikunnista. Tuleva hääjuhlamme tulisi kuitenkin olemaan kesälauantaina, eli pitopalveluiden kulta-aikana. Meidän toiveemme olivat melko yksinkertaisia: Haluamme hyvää hirvenlihakeittoa sopivaan hintaan. Monenmoista yhteydenottoa tein ja osa ehdokkaista tipahti heti kisasta.


Mikäli pitopalveluyrittäjä jo puhelimessa kuulosti siltä, että asiat ylipäänsä ovat hänelle kovin hankalia niin en halua ottaa sitä riskiä, että samainen täti/setä tulisi häihini olemaan hankala. Osa hyviksi mainostetuista pitopalveluyrittäjistä taas hinnoitteli itsensä ulos.

Meidän valintamme oli Komiat Hetket - pitopalvelu, mistä olimme kuulleet hyvää, tarjouksen jättämisen jälkeen he soittivat perään ja olivat näin aktiivisia, heiltä saatoimme samasta paikasta ostaa häihimme myös ohjelmaa ja ylipäänsä kaikki heidän kanssaan on ollut sujuvaa ja mutkatonta. Morsianten kanssa tuo kaikki onnistuu -asenne toimii varmasti parhaiten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti